Ranskan pääkaupunki Pariisi on tilastojen mukaan maailman suosituin matkakohde. Siellä odottavat kaikkien tuntemat nähtävyydet, kuten Notre Dame, Eiffel-torni, Riemukaari ja Pariisin pelottavat katakombit. Kuuluisimpia niistä kaikista ovat kuitenkin Louvren taidemuseo, joka on kooltaan maailman suurin ja samalla rakastetuin taidemuseo. Louvren suojissa pääset omin silmin ihailemaan sen tunnetuinta teosta eli Leonardo da Vincin salamyhkäisen viehättävän hymyn omaavaa Mona Lisaa.
Romantiikan pääkaupungiksi tituleerattuun Pariisiin voi matkustaa ihan mihin vuodenaikaan tahansa. Kevät on tietenkin suosituinta aikaa, kun ihastuttavat puistot ja Seinen ranta ovat kauneimmillaan ja väriloiston peitossa. Musiikin ystävät varmasti muistavatkin, että Pariisin ihanasta huhtikuusta lauletaan kuuluisassa laulussakin. Museoista pitävälle puolestaan muut vuodenajat saattavat olla sopivampia, kesää lukuun ottamatta. Syksyllä ja talvella museoissa, ja nähtävyyksillä yleensä, on huomattavasti vähemmän ruuhkaa, ja jonotusajat ovat siten lyhyemmät.
Kuten rakas lukijamme varmaan muistat, Ranska kuuluu Euroopan unioniin ja eurosysteemiin. Sinun ei siis tarvitse vaihtaa rahaa matkustaessasi Pariisiin vaan samat eurot käyvät maksuun kuin kotimaassa. Aiemmin Ranskan valuuttana toimi frangi ja sen arvo oli hyvin lähellä Suomen markan arvoa. Euron sai noin 6,5 Ranskan frangilla, kun Suomen markkoja sai laittaa pöytään 6 kappaletta.
10 Responses to Pariisi